top of page

 

 

 

Shatteredin tapahtumat sijoittuvat Etelä-Koreaan Busanin suurkaupunkiin sekä sen lähiseuduille. 

 

Ennen sotaa Busanissa oli 15 kaupunginosaa, mutta sittemmin tästä jakotavasta on luovuttu. Nykyään Busan jakautuu kahteen isompaan osaan; maanpäälliseen vanhaan Busaniin sekä maanalaiseen uuteen Busaniin, joita kaupungin asukkaat kutsuvat Yliseksi ja Aliseksi. Ylinen ja Alinen puolestaan jaotellaan viiteen vyöhykkeeseen. Yliseen kuuluvat vyöhykkeet 1-3 ja Aliseen vyöhykkeet 4 sekä 5. 

Ylinen, Busanin lähiseudut ja joutomaat ovat laajoja ja ympäristöltään monipuolisia alueita, joten foorumilla kaikkia pelattavia paikkoja ei ole eriteltyinä boardeina. Pelaajat voivat silti pelata muuallakin kuin kartassa ja pelialueiden kuvauksissa mainituilla alueilla, kunhan ne sopivat roolipelin miljööseen.

Pelialueet ja kartta

 

Tarkemmat kuvaukset pelialueista avautuvat klikkaamalla karttaa!

uusikarttaisotalueet.png

Alisen sijainti on merkitty karttaan katkoviivoilla

Ylinen

Alkuperäinen Busanin kaupunki, jota nykyään kutsutaan Yliseksi, on kokonaisuudessaan säilynyt suhteellisen asumiskelpoisena. Ylinen jakautuu kolmeen vyöhykkeeseen sen mukaan millaisessa kunnossa kaupunginosat sodan jälkeen ovat; etelässä vyöhyke 1 selvisi sodasta vähäisillä vahingoilla, kun taas keskiosissa vyöhykkeellä 2 on jo nähtävissä enemmän vaurioita, ja vyöhykkeellä 3 on jäljellä vain raunioita sekä slummiutuneita kaupunginosia.

Ympäri kaupunkia etenkin 2 ja 3 vyöhykkeillä voi myös nähdä halkeamien jättämiä, n. 50-100 metrin kokoisia paljaita kohtia, joista rakennukset ovat hävinneet kuin maan nielaisemana. Ylisen asutus keskittyykin näin ollen vyöhykkeelle 1, missä useimmat palveluistakin ovat lähellä, ja harvenee vähitellen pohjoisen slummeja ja raunioita kohti.

Maanpäällistä Busania ympäröivät pohjoisessa ja lännessä metsät, matalat vuoristot sekä naapurikaupunkien ja -kylien rauniot, ja etelässä ja idässä kaupunkia kehystää Japaninmeri. Kauempana metsien ja vuoristojen takana puolestaan häämöttävät vaaralliset joutomaat.

pinterest-2433266_640.png

Alinen

Alinen on  n. 100 x 100 kilometrin kokoinen alue 700-800 metrin syvyydessä alkuperäisen Busanin alapuolella, joten siellä ei vesistöjä, metsiä tai muutenkaan kovin vaihtelevaa ympäristöä ole. Vuodenaikojen, sään tai vuorokaudenkaan vaihtumista ei Alisessa huomaa, sillä maanpinta on kuin katto kaupungin yläpuolella, mutta lukuisat mainostaulut, katuvalot sekä rakennukset luovat riittävän valaistuksen, jotta asukkaiden ei tarvitse elää säkkipimeässä. Teknologian ansiosta Aliseen on saatu aikaiseksi myös sopiva ilmanpaine ja lämpötila.

Busanin asukkaat saavat oleskella ja liikkua Alisessa vapaasti, mutta tällä hetkellä sinne mahtuu asumaan kaupungin runsaaseen väkilukuun nähden vain kourallinen väkeä. Asumisesta on siis ainakin toistaiseksi pulitettava kalliisti, mutta hintojen odotetaan laskevan, kunhan Alista vähitellen laajennetaan.

Kaikki Aliseen perustetut asuinrakennukset ovat korkeita kerrostaloja, sillä niihin saa majoitettua enemmän väkeä kuin esimerkiksi omakotitaloihin. Kaupungin keskeneräisillä reuna-alueilla on lisäksi kontteja, telttoja ja muita vastaavia suojia tilapäismajoitusta varten. Niissä asuminen on halpaa, mutta epämukavaa. 

Asuinrakennukset ja muut valmiit Alisen osat kuuluvat vyöhykkeeseen 4, ja keskeneräiset reuna-alueet vyöhykkeeseen 5.

Myös Alista ympäröivässä maaperässä on elämää — siellä myllertää olentoja, jotka viihtyvät maan alla luolia sekä tunneleita kaivellen, ja toisinaan ne löytävät tiensä kaupunkiin. Tunnelit sinetöidäänkin heti eikä niihin menemistä ominpäin suositella, sillä koskaan ei voi tietää mitä hirvittäviä otuksia tunnelien kätköissä piilee, eikä niitä haluta kaupunkiin aiheuttamaan harmeja. Siellä täällä on kuitenkin tunneleihin johtavia sisäänkäyntejä, joista Vartiostokaan ei ole tietoinen.

pinterest-2433266_640.png

Busanin lähiseudut

Busania kehystävät pohjoisessa ja lännessä metsät sekä matalat vuoristot. Vuoristot ovat tyypillisesti metsien ja kasvillisuuden verhoilemia, mutta sieltä täältä pilkistää esiin paljaitakin rinteitä ja vuorenhuippuja. Etelä-Korean suurin vuori, Jirisan, on 1915 metriä korkea, ja muiden vuoristojen korkeus vaihtelee 1300-1700 metrin välillä.

Metsissä on pääasiassa monipuolista lehtimetsäkasvillisuutta. Halkeamista on levinnyt maapallolle myös täysin uutta flooraa, joka on paikoitellen vallannut alaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta. Metsissä samoillessaan voi siis törmätä ennennäkemättömiin lajikkeisiin. 

Busanin naapurikaupungeista ja -kylistä sota jätti jäljelle vain raunioita — jos senkään vertaa — ja halkeamatkin ovat vieneet mukanaan oman osansa asutuksesta.

Raunioituneet asuinseudut saattavat ensisilmäyksellä vaikuttaa hylätyiltä, mutta monet olennot ovat löytäneet niistä itselleen majapaikan. 

pinterest-2433266_640.png

Joutomaat

Joutomaiksi kutsutaan Etelä-Koreassa laajalti turmeltunutta maastoa, missä sota ja halkeamat ovat jättäneet jälkeensä vain kaupunkien ja kylien rippeitä sekä karuja, asuinkelvottomia erämaita. Joutomaat ovat paikoitellen myös myrkkyjen ja kemikaalien saastuttamia.

Ankara ympäristö ei suinkaan ole ainoa uhka joutomailla — siellä lymyilee myös monia vihamielisiä olentoja, jotka käyvät tilaisuuden tullen tarkkaamattomien kulkijoiden kimppuun.

Lukuisista vaaroistaan huolimatta joutomaat vetävät jatkuvasti väkeä puoleensa; sinne päätyy halkeamien kautta paljon tavaraa, ja tyhjänpäiväisen roinan seasta voi hyvällä tuurilla löytää arvokkaitakin esineitä, mikä houkuttelee apajille aarteenetsijöitä sun muita onnenonkijoita. Etenkin muukalaisteknologia on haluttua tavaraa, jota välittämällä voi tienata sievoisesti.

Busanin lähellä joutomailla on kaksi Vartioston tukikohtaa 100 kilometrin etäisyydellä toisistaan. Koska halkeamat ovat sisämaaseuduilla aktiivisempia kuin rannikolla sijaitsevassa Busanissa, pyrkii Vartiosto eliminoimaan vaaralliset olennot ennen kuin ne ennättävät joutomailta kaupunkiin. 

pinterest-2433266_640.png
bottom of page